June 04, 2004

Day after tomorrow

Onhan siitä jo viikko, mutta en muistanut-jaksanut kirjoittaa heti tuoreeltaan. Elokuva oli visuaalisesti miellyttävä, aihe ajankohtainen, ja ohjaajana ID4stä tuttu Roland Emmerich. Jos et ole ID4ää nähnyt, niin hopi hopi, huvittavampaa uudehkoa viihde-elokuvaa ei heti tule mieleen. ID4n perusteella pelkäsin pahinta, ja täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti elokuvan tavasta käsitellä Yhdysvaltoja ja sen johtoa. Elokuvan sympaattisinta hahmoa esitti Ian Holm, syynä ehkä juuri Holmin sympaattisuus. Kaikenkaikkiaan varsin hyvä elokuvaelämys.

Written at 14:36 | Comments (0)

April 15, 2003

Start Trek Nemesis

Start Trek Nemesis - elokuva jota kaikki ovat haukkuneet. No, pitihän se käydä katsomassa, eikä se minusta niin huono ollut kuin väitetään. Päinvastoin, mielestäni uusin Star Trek on parempi kuin ainakin kaksi edeltäjäänsä. Kovinkaan paljon elokuvasta ei voi kertoa spoilaamatta sen tarinaa, mutta joitain huomioita voin kuitenkin sanoa. Tarinan aihepiiri käsittelee erästä nykyajan kuumaa puheenaihetta, ja tämä näytteleekin suurta osaa elkuvan ajatusmaailmasta. Lisäksi taistelukohtaukset yllättivät minut sillä, etteivät menneetkään aivan niinkuin aikaisemmissa elokuvssa on totuttu. Asteikolla 0-10 rohkenen antaa STN:lle 8 pistettä.

Written at 21:47 | Comments (0)

February 04, 2003

pahat leffat

Nyt pitkään mainostettu Pahat Pojat -leffa on sitten tullut nähtyä. Teknisesti leffa oli hyvä, kuvanlaatu, värit, sommittelu ja äänet toimivat koko leffan ajan niinkuin pitääkin.
Mutta jotain jäi silti kaipaamaan, ja turhapuro-flashback oli rasittava, mutta onneksi siihen tottui. Frazen oli ainoa joka osasi näytellä, ellei roolihahmojen kuulunutkin olla töksähteleviä ja täysin ilmeettömiä harmaita varjoja oikeista ihmisistä. Jopa suomalaisissa mäkihyppääjissä on enemmän virnettä hyvän suorituksen jälkeen kuin näissä veijareissa.

Spoilerivaroitus, jos luet pidemmälle.

Leffa alkoi std leffaperheväkivallalla, suomalaisella sirppi-höysteellä. Heti tehtiin selväksi ettei päähenkilöiden kohdalla ole kyse hengenjättiläisistä vaan jostain muusta.
Perheenpäänä Uuno Turhapuro, eikun siis Vesa-Matti Loiri oli varsin huono, ellen jopa sanoisi. Pojat eivät tehneet minuun kovin suurta säväystä, joskin se voi johtua siitä etten ole ihastunut Peter Franzenin vatsalihaksiin niinkuin takanani istunut teinintyttö.
Jotenkin näyttelijäsuorituksia himmensi mm sekin kohta kun tyttö kertoo ettei kukaan oo ennen katsonut silmiin vaan rintoihin, ja vastapäätä istuva tähtinäyttelijämme ei saa nostettua katsettaan edes kaulan korkeudelle.
Paljonparjattu koirantappokohtaus ei mielestäni ollut kohun arvoinen sinällään, verinen halko tietty saattaa järkyttää joitain, mutta Loirin iskut olivat kovin turhauttavaa katseltavaa.
Leffan loppu oli tuskastuttava, voi vain arvata miten pahasti katsojia voi aliarvioida. Tästä huonommaksi ei näkemistäni leffoista ole mennyt kuin Minä ja Morrison.

Written at 23:45 | Comments (0)