Rants and ramblings

Esbo

Todellisuus alkaa pikkuhiljaa valjeta. Minä. Espoolainen. Isossa kerrostalossa. Lähes kymmeneen vuoteen en ole asunut näin pienessä (väkiluvultaan) kaupungissa. Koskaan en ole asunut näin suuressa rakennuksessa.

Mäellä olevan kerrostalon ylimmän kerroksen ikkunasta näkyy lähinnä pelkkää metsää, metsää ja kolme kaukaista savupiippua. Tätäkö on olla espoolainen? Oma parkkiruutu, seutulinjoja, oma asunto, lähikauppoja, automarketteja, pitkä matka mihin tahansa. Paljon rojua lattialla etsimässä omaa paikkaansa.

Nuuksio on sentään lähellä, eli viimeistään kesällä luvassa on tallustelua, ja hyvällä tuurilla muutamia luontopanoraamoja.

Vihdoin kotona

Kiireetön erämaa on nyt vain muisto, ja säntäilevä, ihmisiä täynnä oleva Helsinki taas vaatimassa huomiotani. Kivaa oli, vaikka välillä hieman rankkaakin, mutta uusiksi pitää ottaa vielä monta kertaa.

Nyt edessä on paluu arkeen, kaikenlaista postia on jo ehtinyt kertyä loman aikana, niin paperisena kuin sähköisenäkin. Rapaantuneet varusteetkin pitäisi huoltaa, ja useita muita pieniä rästiintyneitä hommia. Kai sitä näistä selviää, kun selvisi Käsivarren erämaistakin.

Lisää muisteloita ja muuta seuraavien parin kolmen viikon ajan ainakin, kun joskus saan vaelluksen kuvasaaliin käytyä läpi ja koottua panoraamaotokset.

Loma alkaa kohta

Kohta on edessä lomille lomps, ja ulkona sataa tällä hetkellä kaatamalla. Tänään on illalla jo nokka kohti pohjoista, edessä reilu viikko Käsivarren erämaa-alueella. Rinkka on suunnilleen pakattu, painoa 22-23 kg, joista rinkka, teltta, makuupussi, -alusta ja trangia vievät hieman vajaa puolet.
Mikäli kenttää löytyy, yritän täydentää logia matkan aikana räspimällä kuvia kännyllä digipokkarin lisäksi sekä heittää iltaisin ja ehkä lounastauoilla jne kuvia ja matkatunnelmia esiin.

Alustava reittisuunnitelma on jotakuinkin mallia Kilpisjärvi - Termisjärvi - Saivaara - Pihtusköngäs - Halti - Lossujärvi - Saarijärvi - Kilpisjärvi - 3 valtakunnan rajapyykki - Kilpisjärvi, mutta tämä kaikki toki säävarauksella, ja pitää sitä omaa kuntoakin hieman kai kuunnella.

Bright light!

I woke up this morning and saw this bright light coming thru my window. First I was worried that I had slept thru my alarm and was late for work, but as I reached for my alarm clock the button was still up. It was just past 7 am, and it was light outside. The approaching spring seems a bit spooky, sneaking up to you early in the morning.

One thing I still have to do is wrap up the photos I took in Stockholm, I've been cropping them and balancing the colors, but I just don't have enough free time to get them ready. A good deal of them are a bit blurry and shaken, but then again, what can you expect from a dimly lit museum where you can't use the flash or a pedestal, and the exposure times are around 1/8 second and a minimal DOF and (relatively) long focal length. The runestone pics seem pretty sharp, but they were better lit than the jewelry and other artefacts. Some of the pics are technically so poor I won't put them on display - I still haven't got used to shooting with an ultra-compact digital camera, that weights less than the batteries of my SLR.

Neuloja, kintaita, matkailua

Edellisen neulakintaan seuraaja on päässyt melkein peukalohaaraan, mutta koska en noudattanut ohjetta, ja teen nämä erillisinä projekteina, on tämä toinen kinnas huomattavasti edellistä kapeampi. Neulontajälki on tosin varsin säännöllistä ja säntillistä, pitäisi kai käydä ostamassa vyyhti pari lisää samaa lankaa, ja tehdä tälle pienemmälle ja sille isommalle samankokoiset parit.

Sunnuntaina kävin Tallinnassa pitkästä aikaa. Vanha kaupunki alkaa näyttää jo todella hyvältä, joulutori oli pieni pettymys (sälää, muttei mitään oikeastaan kiinnostavaa), ja sunnuntai-aukioloajat kaupoissa hieman rajoittivat shoppailua. Mutta uusi viimekesänä(?) auennut miehitysmuseo (tai mikä olikaan nimeltään) oli mainio, sinne kannattaa mennä jos käy Tallinnassa. Museo sijaitsee Toompean vieressä, kävele raatihuoneentorilta vapauden aukiolle, ja käänny isoa tietä oikealle, ohi oopperatalon (jos en ihan väärin muista, tai sit se oli joku muu museo), Miehitysmuseo on tien oikealla puolella oleva modernin näköinen rakennus.

Sunnuntai-iltana kävimme syömässä Olde Hansassa, ruoka oli perinteiseen tapaan hyvää. Hieman aikaisemmin tuli löydettyä joku suhtkoht uusi paikka, josta sai hyvää oman talon olutta, ja ruokalistakin oli hyvänoloinen, selvä illanistumispaikka, semmoisen haluaisi Helsinkiinkin. Olde Hansaan saapuivat seuraksi osakunnan ystävyysjärjestön korp! Amicitian pari vanhaa tuttua, ja tulikin mieleen, että miksikäs en ole opetellut viroa, niin voisin mennä käymään Tartossa keväällä ja jopa saattaisin ymmärtää ympärillä puhuvia ihmisiä.

Neulakinnastekniikkaa

Onnistuin pitkällisen säätämisen jälkeen saamaan aikaiseksi elämäni ensimmäisen neulakinnastekniikalla tehdyn kintaan. Materiaalina on julmetun paksua harmaata villalankaa, neulana katajainen kinnasneula, ja jälki vähän hapuilevaa kintaan yläpäässä, mutta alaosa on jo varsin säännöllistä. Peukalon kohdalla tuli jotenkin kädetettyä, aloitin peukalon kaventamisen kierrosta liian aikaisin, enkä jaksanut purkaa riittävän pitkälle, joten se on hieman kapea. Toivottavasti lanka ei kutistu ihan kauhean paljon pesussa, tai kintaasta tulee koriste-esine.

Vielä pitäisi toinen samanlainen saada tehtyä. Teen tottakai miehiseen tapaan ohjeen vastaisesti, eli ensin toisen, ja sitten toisen, enkä kahta kinnasta yhtaikaa. Tuloksen on luultavasti kaksi hyvin erinäköistä ja kokoista kinnasta, mutta mitä pienistä, eihän kukaan ole täysin symmetrinen muutenkaan :-)

Pamauksen jälkeinen olo

Tai "C++ tappaa talossa ja puutarhassa."

Viime viikonloppu oli rankka, torstai-iltana alkoi armoton aherrus saada C++ ohjelmointitekniikan kurssin toinen harjoitustyö (kyllä, juuri se liian iso harjoitustyö) valmiiksi ennen sunnuntai-iltaa, sillä sunnuntaina olisi taas vuorossa Pamaus, tuo akateemisista pöytäjuhlista hauskin.

Pamauksen revyymestarina oleminen oli pelottava kokemus, nyt sain viimeistään ensimmäiset harmat hiuksein, mutta eivät ne päässä kauaa pysyneet, sitä tahtia tuli revittyä esitystä välillä lavan takana seuratessa niitä päästä revittyä :-)

Yleisö onneksi (muutamaa lukuunottamatta) oli sentään kohteliasta, ja nauroi sopivissa paikoissa. Ei se revyy sentään ihan riman ali mennyt, melkein kaikki unohdukset paikattiin sopivalla improamisella, mutta selvästi erottui se, ettei meillä ehtinyt olla yksiäkään semmoisia treenejä missä olisivat olleet kaikki henkilöt paikalla yhtaikaa.

Jatkot SavOssa olivat hauskat, niistä ei enempää, paitsi että aamulla oli pientä tuskaa pysyä pystyssä tavaroita roudatessa, kiitos tuon alussa mainitun projektin aiheuttaman ylirasituksen ja lievien flunssaoireiden. Ihmisen ei ole selvästikään hyvä raataa kolmea päivää putkeen, ensimmäistä kertaa koko akateemisen historiani aikana jäi sillis välistä, ja nolosti vain puhtaan väsymyksen takia.

Viimeiset N päivää

Eipä ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan, joten vastapainoksi hieman pidempi sepustus.

Kuoron koelaulu oli ja meni, ja pääsin WiOLiin jäseneksi. Alan pikkuhiljaa saada tolkkua niistä viivoista ja palloista, ja yhdistää niitä varsin usein jopa oikeaan ääneen. Jotkut hämärämmät biisit tuottavat vaikeuksia, kun ykkösbassoille ei ole aina kirjoitettu kauhean selkeästi stemman sanoja, ja pitää sitten arpoa muiden perusteella että mitä lauletaan.

Viime viikonloppuna (10-12.10.) kävin purjehtimassa kolmen kuorolaisen kanssa Päijänteellä, ja se oli kivaa.

Viimeisimmästä purjehduskerrasta onkin jo ihan liian kauan, toivottavasti pääsee tuonne miehistöksi uudestaankin. Perjantaina lähdettiin Helsingistä autoilemaan kohti lähtösatamaa, Heinolaa. Epämääräisen liikenteen ja muun säädön jälkeen pääsimme lähtemään illan jo hämärtyessä, tuulta ei ollut edes nimeksi, joten otimme tavoikkeeksi selvityä muutaman tunnin ajomatkan päässä olevalle Virtosaarelle. Pimeänavigointi palautui suurinpiirtein mieleen, kiitos kipparimme Marian kärsivällisen selityksen ja hataroiden muistikuvien. Emme onnistuneet löytämään yhtään uutta kiveä, ja tunnetuistakin menimme huti. Rantauduimme joskus puolen kymmenen paikkeilla (jos en ihan väärin muista) Virtosaareen. Päädyimme siihen että nyt väsyttää kaikkia liikaa, ja sauna saa odottaa aamua, jos silloin vielä saunatuttaa.

Lauantai-aamu koitti tihkuisena, hienoinen tuulenvire puhalsi satunnaisesta suunnasta. Kävimme katsomassa saunaa, ja eihän siellä ollut puuliiterissä enää yhtään puuta jäljellä, eli saunominen sai jäädä. Päätimme yrittää purjeilla eteenpäin, ja onnistuimme varsin kokemattomalla miehistöllämme nostamaan purjeet nätisti ylös, fokka plus iso. Suuntasimme kohti Kalkkisten kanavaa ja toivoimme että tuuli edes vähän yltyisi. Kalkkisten kanava toimi itsepalvelulla, ja on turkasen pitkä. Sen alapäässä on 11m korkea silta, joten pääsimme kallistelemaan venettä hieman, että mahtuisimme ali, maston ollessa hieman yli 11 metrinen. Kanavan jälkeen pääsimme pienelle selälle, jonka jälkeen oli vuoro toisen 11m sillan alittaminen, ja pääsimme kevyeen itätuuleen. Suuntasimme pitkin selän länsilaitaa kohti pohjoista, ja koska aikaa tuntui olevan, päätimme kiertää Punapään selän pohjoislaidalla. Noin 1/3 legistä kuljettuamme näimme takaa kaksi muutakin purjevenettä, emme olleetkaan ainoat hullut vesillä. Nämä veneet jatkoivat edemmäs kohti pohjoista, me käännyimme takaisin Punapään ja Punapäänluodon välistä kohti etelää (enkä edes päässyt huutamaan "Venda!", vaan kippari sanoi sen, ja eikä edes huutamalla. Koko viikonloppu uhkasi olla pilalla), ja suuntasimme Koukkuniemeen. Sade alkoi yltyä pikkuhiljaa, tuuli oli jossain 5m/s paikkeilla kai, ja päivä alkoi olla pitkällä, kun pääsimme näköetäisyydelle pienestä poukamasta. Siellä näytti olevan kaksi moottorivenettä, mutta elimme toivossa ja menimme joukon jatkoksi. Illalla oli vuorossa yhteislaulua kaksi sopraanoa, altto ja basso -kvartetilla, sekä makkaran paistoa nuotiolla sateessa ja pimeässä, ja hieman lisää yhteislaulua.

Sunnuntai kajasti sateisena, selällä näkyi vaahtopäitä. Päästyämme pois lahden suojasta pääsimme mukavaan syysmyräkkään, ja hetken joutui jopa miettimään että mitenkäs siellä kannella pitikään olla ettei lennä veden varaan. Aallot olivat suunnilleen puolimetrisiä, jotkut harvat ehkä hieman vajaan metrin. Nostimme ison 1-reiviin, ja jätimme fokan alas. Tuulta oli silti riittävästi että pääsimme noin 6½ solmuun (GPS oli toki mukana) vajailla purjeillakin. Pahimpien puuskien aikana iso alkoi revetä yhdestä reivausreijätä (mikälie onkaan nimeltään), joten suoritimme pienen säätötoimenpiteen. Paluumatkalla olin puikoissa aina sululle asti, jopa Karisalmen sillan ali, kun tytöt roikkuivat laidan yli kallistaen venettä, ettei se nousisi pystyyn sillan alla pyörteilevässä tuulessa. Selvisimme kuin selvisimmekin hengissa, ehjin nahoin ja mastoin sillan ali. Joku voisi kirjoittaa Tiehallinnolle monta kirjettä, että siltoja nostettaisiin sisävesialueilla ainakin 14 metrisiksi, ettei niiden alla tarvitsisi kikkailla ihan noin paljon. Kanavan jälkeen pääsin ihmettelijäryhmään, ja ruori (tai no, pinna) siirtyi seuraavalle. Nostimme purjeet (ison ja fokan), ja lähdimme suuntamaan takaisin itään pitkin kapeaa ränniä jossa ei ollut taaskaan tuulta kuin juuri nimeksi. Hieman myöhemmin kipparimme päätti nostaa ison kokonaan, ja pääsin taas ohjailemaan venettä nyt hieman kevyemmässä, mutta pyörivämmässä tuulessa. Pääsin paikkaamaan lauantain vendattomuuden älähtämällä monta kertaa "Jiippi!" kun sateen kyllästämä iso vaihteli puolta. Välillä fokka käyttäytyi aivan epäloogisesti ja veti kauniisti ja voimalla virsarilla, vaikka tuuli suoraan siltä sivulta jonne fokka oli pullollaan. Aina ei voi tajuta. Sade pysyi vakaana ja kosteana, ja selän kovan ja rännin pyörivän tuulen takia sitä päätyi hupun aukosta kaulaan ja siitä sisään kastellen paikkoja hieman. Täytyy antaa kyllä täydet pisteet valitsemilleni vaatteille, jos olisin laittanut ne hieman huolellisemmin päälleni, olisin varmaankin säilynyt lähes täysin kuivana. Hanskat olivat aivan läpimärät, ja viimeisellä selällä maihareistakin alkoi yksi sauma tihkua vettä sisään. Virtosaaren jälkeen spottasimme takanamme taas kaksi purjevenettä, toinen tuli moottorilla, toinen purjein.

Vaihdoimme jonkinaikaa ennen viimeistä selkää taas pinnanpitäjää, ja siirryin hoitamaan styyrpuurin puoleista fokan skuuttia loppumatkan ajaksi. Viimeisellä selällä oli taas kunnon tuuli, kun se pääsi puhaltamaan hieman vapaammin, ja teimme nopeusennätyksemme, 6.9 solmua. Satamaan päästyämme kävi ilmi, että ne kaksi muuta tänään näkemäämme venettä olivat ne samat, jotka olivat jatkaneet lauantaina pohjoiseen meidän käännyttyä ympäri. Laitettuamme veneen kuntoon suuntasimme kohti lämmintä saunaa (järven vesi oli +9C), iltaruokaa, letunpaistoa ja sitten olikin jo matka kohti Helsinkiä.

Viikonlopun saldo: rutosti hauskaa, yksi pieni mustelma, paljon märkiä vaatteita, hieman lisää purjehduskokemusta, ja lisäksi opin tuntemaan ainakin jonkin verran kolmea mukavaa ja kivaa ihmistä.

Tarttuva pieni harjoitus

Törmäsin Jankan blogissa pieneen "testiin" jossa pitäisi vastata yhden artistin/yhtyeen kappaleiden nimillä muutamaan kysymykseen. Yrittäkää arvata mikä artisti/yhtye on kyseessä.

1. Are you male or female?
Lords of the Backstage

2. Describe yourself.
This Strange Engine

3. How do some people feel about you?
Between you and me

4. How do you feel about yourself?
Deserve
Hope for the Future

5. Describe your boy/girlfriend.
Now She'll Never Know

6. Where would you rather be?
The Party
Holidays in Eden

7. Describe what you want to be.
Number One

8. Describe how you live.
Just for the Record
One Fine Day

9. Describe how you love.
If My Heart were a Ball it would Roll Uphill
Map of the World
Made Again

10. Share a few words of wisdom.
A Few Words for the Dead
When I Meet God
You Don't Need Anyone

Saakohan noista mitään tolkkua?

Lintsillä on kipeän hauskaa

Eilen vietin monta tuntia kierrellen Linnanmäen huvipuistoa kavereiden kanssa, joten ajattelin hieman kertoa omia mielipiteitäni joistakin laitteista.

Polyp - mustekalan lonkerot vatkaavat hauskasti, ei ihan yhtä mieltä vääntelevää heittelyä ja tuntemusta kuin Canobie Lake Parkin Psycho Dome, mutta tylsäksikään tätä laitetta en voi väittää.

Vuoristorata - Lintsin klassikko, tässä on aina käytävä. Tällä kertaa matkasimme junan etupäässä, mäkien huipuilla, varsinkin viimeisillä kunnon hyppelyillä irtosimme penkeistä hetkeksi pari kertaa, hieno tunne.

Space Shot - jonkinasteinen pettymys, kovasti kehuttu vehje nosti nopsasti ilmaan, näkymä oli hieno, vapaapudotus ja pari kertaa paluupompautusta, mutta homma oli ohi aivan liian nopeasti.

Kieppi - Jos tässä laitteessa olisi hieman isommalle päälle suunniteltu päätuki, olisi tämä ehdottomasti loistava laite, nyt pää ei mahtunut "pehmusteiden" väliin, jolloin takaraivo oli hieman hellä muutaman minuutin laitteen jälkeen. Loisteliasta: pyörittyään yhteen suuntaan jonkinaikaa, on laitteen kieputukseen tottunut. Mutta sitten laite vaihtaa suuntaa, ja kieputus saa uutta potkua. Jossain vaiheessa sitä huomasi ihmettelevänsä että miksi kummassa kaikki ihmiset seisovat ylösalaisin, kunnes tajusin että itsehän sitä tässä roikutaan laitteesta, ja juuri samalla hetkellä kiepautettiin taas ympäri johonkin suuntaan.

Hurja Kuru - iso pyöreä lautta matkaa veden mukana tunneliin, sitten pienen roiskivan putouksen ohi, jossa joku kastuu, sitten vähän jyrkempää virtausta, jossa välillä lentää vettä satunnaisten henkilöiden selkään, ja lopulta ison putouksen viertä, jossa joko kastuu tai ei, riippuen siitä miten lähelle putousta pääsee. Huonointa tässä laitteessa on paluuhihna, joka on erittäin nykivä, lautan keskirenkaasta on paras pitää hyvin kiinni ettei kaadu hihnan lähtiessä liikkeelle.

Vonkaputous - Märkä. Tai kuiva, jos istut oikeassa kohdassa. Mutta en kerro mitkä penkit meillä säilyivät kuivana, sen voin kertoa että jokaiselta riviltä joku kastui kunnolla :-)

Lapinmatkailua, osa 2

Lapinmatkan toinen osa alkoi Kilpisjärveltä synkän aamun merkeissä. Mustat pilvet olivat yön aikana kasaantuneen taivaalle, mutta sadetta niistä ei sentää niskaan tullut. Lämpötilakin oli tippunut pari astetta lisää, mittari näytti 10C. Kasasin teltan ja varusteet kasaan, pakkasin repun ja aloin valmistautua kolmen valtakunnan rajapyykille taivaltamista edellisenä päivänä tapaamieni ihmisten kanssa.

Siinä vaiheessa kun löin takakontin kiinni alkoi sade.

Sade alkoi heti kunnon rankkasadekuurona, onnistuin kastumaan läpimäräksi matkalla takakontilta etupenkille. Kaivoin esiin tuoreimman säätutkakuvan, ja se näytti pahalta, ukkosmyrskyalue oli saapunut Kilpisjärvelle. Säätiedote lupasi huomattavasti parempaa ja lämpimämpää ilmaa länsi-Lappiin, sinne siis.

Ajomatka sateessa tietöiden pilkuttamaa Käsivarrentietä tuntui kestävän ikuisuuden, Muonion paikkeilla sade vihdoin lakkasi, ja lämpötila hyppäsi ylös 20 asteen pintaan. Päätin ajaa Ylläksen kautta Sodankylään, ja jatkaa siitä samantein Kemijärven läpi Kuusamoon. Kuusamossa päädyin Juumaan, Jyrävän lähistölle, leirin pystyttämisen jälkeen kävin pienellä iltakävelyllä, ja juttelin nuotion äärellä parin sveitsiläisen nuoren kanssa He olivat lomallaan viettäneet juuri kaksi viikkoa Hetta-Pallas alueella, ja kertoivat innoissaan kuinka outoa heistä on nousta korkean mäen päälle, ja nähdä vai vaivoin merkkejä kahdesta pienestä kylästä. Nyt he olivat Karhunkierroksella, ja sen jälkeen olisi aika suunnata kotiin.

Seuraavana aamuna heräsin Aikaisin, heitin valmiiksipakatun repun selkääni ja lähdin tarpomaan pitkin Pientä Karhunkierrosta, 11km. Myllykosken tupa oli huollettavana, joten en päässyt katselemaan Myllykoskea läheltä, lisäksi alueella oli paljon muitakin rakennustyömaita. Päätin suunnata ensin Jyrävälle, ja keittää siellä aamuteen. Jyrävän alajuoksulla oli muutama perhokalastajia jo työntouhussa, yksi heistä söi juuri loimutettua lohta puukko kädessään hiljaa murhadellen, härmäläisyyttä huokuen.

Palasin Jyrävän juurella oleville rantakallioille, ja huomasin lohien hyppivän kuohuista. "Tuosta on saatava kuva", tuumasin, ja kaivoin kameran takaisin esiin. Hetken tilannetta arvioiduttuani päädyin 300mm polttoväliin, pidempää ei löytynyt. Toivoin tuon riittävän lohien erottumiseksi muunakin kuin pienenä mustana läikkänä. Toinen suuri ongelma oli se, ettei matkaan tullut otettua kolmijalkaa, eikä minulla ole lankalaukaisintakaan, joten pönkitin itseni kallion kylkeä vasten ja jäin kytikseen. Hyttyset inisivät ympärillä, mutta siitä huolimatta sain vain puolen tusinaa pistoa koko reilun tunnin kyttäyksen aikana. Muutaman kuvan jälkeen rohkenin olettaa että edes yhdessä niistä olisi lohi ilmassa, joten keräsin kimpsut ja kampsut, ja jatkoin matkaani.

Päästyäni seuraavalle sillalle päätin palata samaa reittiä takaisin, metsässä kävely ei erityisesti houkutellut, jos vaihtoehtona oli kiertää joenrantaa pitkin ja ihailla Juuman kalliorotkoa. Aallokkokoski näytti hieman vaiteliaalta, eikä oikein näyttänyt kuvattavalta.

Päästyäni takaisin leirille alkoi kaukaa kuulua ukkosen kuminaa, joten päätin lyödä leirin kasaan ja jatkaa matkaa. Päätin ajaa niin kauan kuin sadetta riittää, ja tämä päätös tuli tarkoittamaan Lapinmatkan päätöstä, sadetta jatkui lähes Mikkeliin asti, välillä niin rankkana että oli pakko hidastaa alle 50km/h nopeuksiin nähdäkseen edes mihin suuntaan tie kääntyy edessä. Märkä Savo höyrysi kiitäessäni auringonpaisteessa kohti lomamatkan viimeistä yösijaa.

Lapinmatkailua, osa 1

Tuli loman aikana käytyä Lapissa. Jossainmäärin ex tempore -luontoinen lähtö vei ensin kohti käsivartta, turhaa kiirehtimättä. Kun lopulta saavuin Kilpisjärvelle, oli sää varsin masentava, matalalla hitaasti valuvia pilviä, puuskittaista tuulta ja sadetta. Sillävälin kun ehdin kaivaa sadevarusteet esiin takakontista, oli ilma selvennyt sen verran ettei enää satanut, oli vain pilvistä ja harmaata.

Päätin kiivetä Saanan huipulle, "kevyesti" varusteltuna, ja pakkasin reppuun sadevaatteet, vettä, hieman eväitä ja kameran. Ensimmäinen ongelma oli löytää Saanan huipulle vievän polun alku, retkeilykeskuksen pihassa oleva kartta oli pahasti sään runtelema, eikä siitä ollut jäljellä lähialueita. Ostin oman kartan, ja siitähän selvisikin että retkeilykeskuksen takaa pitäisi päästä liikkeelle. Suuntasin ylös leirintäalueen portaita ja metsän reunassa olikin viitta "Saana" ja pitkospuut. Matkaa huipulle oli kyltin mukaan 4,0 km.

Puolen kilometrin pitkospuupolun ja satunnaistan portaiden jälkeen saavuin polkujen risteykseen, eteenpäin Saanajärvi ja päivätupa, oikealle Saanan huippu ja portaita niin pitkälle kuin silmä kantaa. Ikuisuutta myöhemmin pääsin ensimmäiselle välitasanteelle, näkymä oli upea matalalla roikkuvista pilvistä huolimatta. Ylöskatsoessa portaat katosivat pilven sisään, mutta päätin jatkaa matkaa koska olin sentään jo näinkin pitkällä. Alaskatsottaessa huomasin olevani ehkä noin 200 metrin päässä portaiden alusta. Pari huomattavasti pienempää maisema- ja vesitaukoa myöhemmin pääsin portaiden yläpäähän. Ylimmän portaan etureunaan oli maalattu "Virallinen luku 793". Nopeasti arvioin että olin noussut portaita ehkä noin puolisen kilometriä, eli 3km jäljellä. Polku huipulle oli vaihteleva, välillä pitkiä tasaisia hiekkapolkuja, välillä kivikkoista jyrkkää rinnettä, välillä pilvien ja tihkusateen kastelemaa liukasta kalliiota.

Saavuttuani Saanan rinteellä olevien lampien paikkeille saavuin pilvien väliseen kirkkaaseen välimaastoon, ja näky oli varsin mieleenpainuva, alhaalta pilvistä nousevia huippuja, jotka katosivat hieman ylempänä oleviin pilviin.

Huipun lähistöllä olevaa radiomastoa ei vielä näkynyt, mutta tämä ei juurikaan yllättänyt, ylempänä oleva pilvi oli huomattavasti alempaa pilveä tiheämpi, näkyvyyttä alle 50 metriä. Tämän huomasin jonkinverran myöhemmin, kun näin maston ja heti perään pilvien seasta erottuikin huipun kiviröykkiö. Tavoite oli saavutettu, Saanan huipulla tuulee.

Pari pakollista puhelua myöhemmin oli aika ottaa kuvia pilvisestä maisemasta, onneksi pilvet olivat hieman rakoilleet ja kilpisjärvi näkyi edes kohtuullisesti. Kuvista ei tullut juuri mitään, koska näkyvyys oli mitä oli.

Paluumatkalla pysähtelin ottamaan kuvia hieman kirkastuneen ilman ansiosta. Juurelle päästyäni sade alkoi uudestaan, joten suuntasin kohti Skibotnia, josko sieltä saisi hyviä kuvia Lygnen vuonosta ja sen massiivista vuorista, joista korkein nousee suoraan 1833 metriä merenpinnasta.

Matka Skibotniin kulki kapeaa mutkittelevaa tietä, joka oli suurimmaksi osaksi pilven sisällä. Olin kuullut tämän tien kulkevan upean laakson reunalla, vastareunaa en juuri nähnyt, ennenkuin aivan Skibotnin luona. Päästyäni rantaan olin vähintäänkin pettynyt, pilvet peittivät kaiken yli 100m merenpinnan yläpuolella olevan, ja hienoinen sadesumu samensi näkyvänkin osan siniharmaaksi. Juuri lähtiessäni pois tuli pilviin hetkellinen pieni rako, ja sain nähdä muutaman sekunnin ajan korkealla taivaalla pätkän vuorenrinnettä. Tänne on tultava uudestaan paremman sään mukana.

Palasin Kilpisjärvelle huomatakseni sään kirkastuneen, ja auringon paistavan lähes pilvettömältä taivaalta (ainakin verrattuna aikaisempaan säähän). Käytin tarjoutuneen tilaisuuden hyväksi ja kuvasin Saanaa ja sen ympäristöä. Ilta oli jo pitkällä, joten oli aika leiriytyä ja suunnitella seuraavaa päivää, josko vaikka suunnistaisi kohti Kolmen valtakunnan rajapyykkiä.

Lomatunnelmia

Kesäloma on vihdoin alkanut, ja aurinko paistaa. Tänävuonna kesälomaa on vain naurettavat kaksi viikkoa, mutta en silti oikein tiedä, mitä tekisin tänäaikana. Tulevalle viikolle sääennusteet lupaavat kaunista, aurinkoista ja kuumaa ilmaa. Hyviä ehdotuksia lomatekemiseksi otetaan vastaan, alustavia juttuja listallani ovat:
- Uinti
- Rantaelämä (petankki, löhöys, frisbeily)
- Pyöräily
- Merelle melomaan
- Valon kuvaus
- Kotona sisällä nysvääminen
- Grillausta oudoissa paikoissa (ja ensin grillin hankinta)

Jos keksit muita hyviä ideoita, kerro niistä toki vaikka kommenttipulauttimen kautta.

Kesä saapuu

Tänään herättyäni huomasin, että yhtä lukuuottamatta kaikissa ikkunasta näkyvissä puissa oli paljon vihreää, kesä on siis saapumassa vihdoin tännekin pohjolan perukoille. Hiirenkorvat eivät olleet vielä suuria, mutta riittävän kokoisia muuttaakseen puiden latvustot ruskeista ja kuolleista vihertävän sävyisiksi. Yhdistettynä eiliseen auringonpaisteeseen on kesän tulo ilahduttanut jo pariin otteeseen, eikä Helsinki enää vaikuta niin pahalta paikalta asua kuin kevään ja syksyn kuolleimpina aikoina.